Viimeinen kevät 6.3. 2010

Kerro mielipiteesi pelistä. Täällä voit itkeä, ihmetellä ja murista omalla vastuulla.

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Merlin päivämäärä La Maalis 06, 2010 9:45 pm

Olipahan mainio peli , kiitos kaikille
Merlin
 
Viestit: 29
Liittynyt: Su Helmi 15, 2009 6:02 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja SS-Majava kentsu päivämäärä Su Maalis 07, 2010 11:42 am

Hieno oli peli! Tosiaan, kuten loppu puhuttelussa sanottiin, voittaja osapuoli oli lumihanki, mutta ei se silti menoa hidastanut!

Alussa oli hieman tylsää ja tiimimme peli-into meinasi hieman laskea kun selvisi että Saksalaisten offari oli kentän toisella puolella vähintään 60cm lumikinosten peitossa.. Mutta kyllä offarilla päästyämme into oli palannut. Meidät määrättiin pitämään linjoja Kolmannen valtakunnan rajalle.. Se ei järin vaikeaa ollut koska kaikki hyökkäykset kohdistuivat kaikialle muualle paitsi sinne. Mutta ei sekään haitannut, hauskaa oli sielläkin. Kyllähän niitä neukkuja sitten eksyi meidänkin ammuttavaksi, mutta lumiset puut peittivät näkyvyyden kokonaan. Siellä nökötimme kolmisen tuntia jonka jälkeen päätimme lähteä liikkumaan muualle koska aika kävi pitkäksi.

Se mikä minua itseäni ihmetytti suuresti oli Saksalaisten offarilla vallitseva yhteishenki, mitä en ole niin hienoksi kokenut kertaakaan tähän mennessä. En sitten tiedä tunsivatko muut tällaista 'yhteishenkeä', mutta kiitokset joka tapauksessa kaikille Saksalaisille, erityisesti Wehrmachtin joukkueenjohtajalle, jonka kanssa tuli tehtyä lopussa onnistunut sissi hyökkäys neuvostolinjojen taakse, ja teille WM:n joukoille, jotka tiimimme kanssa juttelivat (olimme se nuorisojoukko SS:llä). Toivon totisesti että tapaamme vielä, osan näemme ehkä Falklandissa, loput sitten kaiketi seuraavassa WW2 pelissä.

Lopuksi kiitokset vielä tottakai kaikille muillekin peliin osallituneille. Hienoa nähdä että pakkanen ja lumi eivät softausta estä! Ja erikoiskiitokset pelinjärjestäjille, saitte pelistä onnistuneen ja hyvin järjestäytyneen, vaikka olosuhteet olivatkin mitä olivat.

Kiitokset koko SS-Majavien puolesta (SS:n 3. joukkue)
Majava, ja ylpeä siitä!
SS-Majava kentsu
 
Viestit: 49
Liittynyt: Su Touko 17, 2009 7:59 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja ostubaf Steiner päivämäärä Su Maalis 07, 2010 1:06 pm

Saksalaisten puolen komentajana esitän kiitokset kaikille peliin osallistujille mukaanluettuna järjestäjät. Kuten todettu syvä hanki oli kova vastus ja josta olemmat osapuolet saivat osansa. Siitä kärsivät eräät ryhmät molemmilla puolilla, haitaten yhteistoimintaa. Perinteisten suksien käyttö olisi merkittävästi lisännyt ryhmien sisäistä viestintää. Lähettien tarpominen hangessa oli läkähdyttävää. Siltä osin viestintä petti pahan kerran. Saksalaisten komentajana olen toki vastussa siltäkin osin. Pelin alussa osapuolten yhteistoiminta polkujen tekemisessä oli hienoa. Pelin järjestäjät saivat luotua tapahtumasta tasapuolisen kokonaisuuden. Kaiken kaikkiaan hieno päivä ja fyysisesti vaativa suoritus kaikilta.
ostubaf Steiner
 
Viestit: 81
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2009 6:39 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Steiner päivämäärä Su Maalis 07, 2010 1:13 pm

Minunkin osaltani kiitos loistavista peleistä! Yritän laittaa ottamani kuvat huomenna.
Steiner
 
Viestit: 30
Liittynyt: To Joulu 25, 2008 4:00 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Volk päivämäärä Su Maalis 07, 2010 1:19 pm

Joo kiitos kaikille mahtavas pelistä joka oli sattumoisin ensimäinen WW2 skenu täytyy tulla seuraaviinkin :)
Volk
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Maalis 03, 2010 7:16 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Sankt päivämäärä Su Maalis 07, 2010 1:23 pm

Ensimmäisenä kiitokset pelistä KNV:lle, komentajille ja pelaajille.

Peli ei ehkä ollut kaikkein parhaimpia, mutta siitä ei voi syyttää pelinjohtoa.
Kuten jo useaan otteeseen on todettu, paksu hanki oli ainoa todellinen voittaja.
Joskus luonto vain vie voiton. ;)

Kampfgruppe Blitz ryhmittyi käskyn mukaan Pokahouseille ja kaivautui asemiin.. pahaksi onneksi yhtään neuvostoliittolaista ei tosin eksynyt lähi maillekkaan asemiamme, mutta ainakin itselläni oli tunnelma korkealla. Eihän sitä aina oikeassakaan sodassa kokoajan 'äksöniä' piisaa.

Ainut asia, mitä olisin toivonut, oli tiedon kulku. Esimerkiksi pelin aloitusta ei kukaan huutanut tai ainakaan sitä emme kuulleet. Sama juttu ruokailun kanssa.
Pelistä olisi voitu tehdä hieman mielenkiintoisempaa, jos taistelijoita olisi kierrätetty asemissa.

Joka tapauksessa sää suosi ja mukava päivä kauniissa luonnossa piristi. :)
-9mm burana niska-annoksena parantaa 99%:sti tyhmyyden ja joukkohaudassa et lepää yksin-
Sankt
 
Viestit: 54
Liittynyt: Su Marras 02, 2008 3:48 pm
Paikkakunta: Kouvola

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Kärtsy päivämäärä Su Maalis 07, 2010 1:54 pm

Kärtsy
 
Viestit: 2
Liittynyt: Su Marras 15, 2009 6:42 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Mike päivämäärä Su Maalis 07, 2010 5:50 pm

Kiitoksia myös ensikertalaiselta ryssältä, erityisesti joukkomme komentajalle monestakin syystä. Pelireissu oli kaikenkaikkiaan hieno kokemus ja urheileminen hangessa on aina mukavaa, olihan siihen saatu jo harjoitustakin viikkoa aikaisemmin Numbissa. Koukatessamme saksalaisten sivulla 2. joukkueen iskuosaston kanssa meinasi kyllä hieman naurattaa kun edetessäni saksalaisten asemia kohti upposin lumeen joka yletti miltei rintaani asti... taisi olla joku kuoppa ja kinostunutta lunta siinä, oli aika vaikeaa päästä siitä pois etenkin kun saksalaiset tulittivat kohti.

Kiitos myös lääkintämiehellemme / lipunkantajallemme jonka kanssa tuli koettua etulinjassa monia hienoja ja traagisiakin hetkiä. Myös 2. joukkueemme komentaja oli mies paikallaan, innostaminen / käskyttäminen ja johtaminen toimi erittäin hyvin. Pelin järjestelyt ja aikataulutkin toimivat hyvin, etenkin olosuhteisiin nähden. Valokuviakin tuli otettua, niitä sitten ensiviikolla kun saan ne kahlattua läpi.
Mike
 
Viestit: 99
Liittynyt: Su Marras 02, 2008 8:12 am

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja vääpeli päivämäärä Su Maalis 07, 2010 6:10 pm

Kiitokset kaikille jotka saapuivat paikalle. Oli mahtavaa huomata kuinka sankasti väkeä saapui paikalle vaikka keli oli varmasti rankimpia mahdollisia mitä metsässä pelatessa olla voi. Toivottavasti kaikki metsikössä kahlailleet saavat lepoa tarpeeksi ennen arjen koittoa. Pelin alku kyllä huudeltiin "kurkku suorana" ja samaa oli ruokatauonkin suhteen mutta ilmeisesti kaikki eivät saaneet tietoa läpi.Lisäksi ruokatauosta oli myös ennakkoon ilmoitettu pelikutsussa. No, terävävöitetään kuitenkin toimintaa ensipeliin tällä saralla. Pelin jälkeistä pikku ruuhkaa tiellä oli, onneksi sumat laukesivat suhteellisen pian.
Kiitokset kaikille osallistujille ja tapahtuman palkinnon lahjoittaneelle muovisotilaalle.
Ensi kerralla sitten kahinan aihe pyörii falklandin suunnalla, ja toivottavasti lunta on hieman vähemmän jo silloin :)
Silloin veri kuohahtaa kun laiska ja vetelä sivari huutaa....
vääpeli
 
Viestit: 348
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 7:38 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Juho päivämäärä Su Maalis 07, 2010 7:26 pm

Kiitoksia minunkin puolestani mahtavasta pelistä. Petyin tosin hieman siihen, että partisaanit alistettiin piippalakkien komentoon. On kyllä hienoa että vielä nykypäivänäkin on vielä sellaisiakin softaajia, jotka eivät jää kotiin homehtumaan kamppeidensa keskelle, vaan lähtevät pelaamaan säästä huolimatta. Ehdoituksena lopuksi; pelin aloituksen, lopetuksen ja ruokailun ilmoittamiseen voisi tälläisissa isommissa skenaarioissa käyttää ilmanpaineella toimivaa torvea, mikäli siitä ei ole lähistön mökkeilijöille haittaa.
Juho
 
Viestit: 10
Liittynyt: Pe Kesä 26, 2009 4:52 pm
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Stube päivämäärä Su Maalis 07, 2010 8:30 pm

Jees, ihan hauskaahan tuolla oli. Sää suosi (jos lumimäärää ei lasketa), varustetaso oli hyvää ja homma organisoitiin varsin mukiinmenevästi hankalista puitteista huolimatta.

Ensimmäinen puolisko oli omalta osaltani varsin hidastempoista, mikä oli erittäin mukava juttu, koska siinä lumihangessa tarpominen oli täyttä helvettiä. Sai kaivella poteroita ja vähäsen tiedustella ilman saatanallista räiskintää ja respausta.
Eräs mieleenpainuva asia sattui ensimmäisellä puoliskolla, kun kaivelin lumeen ryömintähautaa (josta tulikin ihan komea :) ). Jostakin kuului sniperin laukaus, ja tunsin kuulan osuvan leukaani. Ihan super-mageeta! Ihan kuin Etulinjan edessä -leffassa.

Ruokatauolle siirryttäessä fiilikset olivat vähän maassa kun pyssystä hyytyi akku, enkä pystynyt tekemään mitään. Sitten sain pelinjärjestäjiltä vuokrattua akun (ilmaiseksi, kiitos siitä!), ja homma alkoi heti hymyillä kun sain muutaman saksmannin lahdattua.

Lopulta toinen puolisko meni aivan saatanalliseksi resparalliksi, varsinkin kun mut joka kerta käskytettiin sinne oikeaan laitaan. Kun taapersin respalle ties kuinka monetta kertaa sain tietää, että pian alkaa viimeinen suuri rynnäkkö. V****. Enhän mä sinne enää jaksanut lähteä. Lopussa fiilikset olivat kieltämättä aika veemäiset väsymyksen ja läpimäräksi kastumisen takia. Jälkimaku hyvin nukutun yön jälkeen on kuitenkin helkutin hyvä, ja kuvia selatessani se vain parani.

Pelinjärjestäjät: tämä ja Stalingrad todisti että ihmisiä oikeasti kiinnostaa nämä Itärintama-talvipelit. Toivottavasti niitä nähdään myös jatkossa! Satavarmasti mukana seuraavassa KNV:n itärintama-matsissa!
Stube
 
Viestit: 23
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 9:28 am

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Wallu päivämäärä Ma Maalis 08, 2010 7:42 am

Juu eli kiitokset KNV:lle hienosta ja lumisesta pelistä. Tämä oli ensimmäinen KNV:n peli jossa vierailin, eikä tämä ole takuulla viimeinen.

Itse peli oli erittäin toimintapitoinen, mutta hieman rauhallisempiakin hetkiä sentään löytyi mm. Puolalaisten (epäonnistunut) rämpiminen/hyökkäys Saksalaisten komentopisteelle. Ruokatauon jälkeen me Puolalaiset liityimme Neuvostosotilaiden kanssa torjumaan Saksalaisten hyökkäystä. Otimme puolustusasemat Saksalaisista katsottuna pelialueen oikeanpuoleisella sivustalla sijaitsevalla soisella alueella(?) sekä rinteessä, johon sai kaivettua komeat lumilinnat :) Me kolme pulttilukkopolakkia pidimme siinä rinteessä asemamme noin tunnin ajan ennenkuin Saksalaiset saivat meidät lyötyä. Huudoista päätellen he olivat riemuissaan saadessaan meidät pudotettua :D

Risuja ei ainakaan minun puoleltani tule pelinjärjestäjille, hicapit voisi tosin kieltää...

Eipä tässä muuta, seuraavaa peliä odotellessa

-Wallu, se punatakkinen polakki ISOlla karvahatulla

Kuvia: http://s231.photobucket.com/albums/ee29 ... %20060310/
Kuvasaldo jäi tälläkertaa valitettavan pieneksi, mutta toivotaan että jokin kuva tuo hyviä muistoja mieleen
Wallu
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Maalis 02, 2010 7:49 am

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Luutnantti päivämäärä Ma Maalis 08, 2010 2:10 pm

Kiitokset kaikille pelaajille, sitkeästi jaksoitte hangessa rämpiä. Paksu hanki taisi olla pelin "voittaja". Komentajille kiitos hyvästä ja innostavasta joukkojen johtamisesta.
Lumihanki rajoitti pelin kulkuakin, kaikkia suunniteltuja asioita ei pystytty millään toteuttamaan.

Vuosien varrella on WWII pelien varustetaso kohentunut, nytkin pisti silmään varsinkin partisaanien aikakautta mallintavat asukokonaisuudet. Saksaunivormujen lisäksi oli kiitettävän paljon neuvostoliittolaisiakin asusteita.

Varusterajoissa täytyy pitää aina jokin kohtuus. Mitä tulee hicapa-lippaisiin niin on joitakin aseita kuten Stg44 mihin ei saa kuin hicapa-lippaan. Vuokrapyssyissäkin on pakko tyytyä hicujen käyttöön, muuten pitäisi tuoda paikalle peräkärryllinen regu- ja lowcapa-lippaita...

Luminen metsä ilmeisesti vaimensi ääntä tehokkaasti, pelin alku ainakin huudettiin käyntiin niin lujaa kun jaksettiin. Naapurit tuskin tykkäävät mistään torven soittamisesta joten sen voi unohtaa.

Muovisotilaan antama palkintopyssy meni (jälleen kerran) ansiokkaalle lääkintämiehelle. Hyviä suorituksia oli toki paljon, joten valinnan tekeminen on aina vaikeata. Palkitsemiseen vaikuttaa sekä asukokonaisuus että toiminta pelissä.

Falklandin sota vuodelta 1982 on seuraavan pelimme aihe. Lunta toivon mukaan ei enää silloin ole, vaikka toisaalta oikeassa Falklandin sodassa lumi peitti korkeimmat taistelupaikat. Tässä pelissä on sitten taas perinteisesti ruoka tarjolla järjestäjien toimesta. Peliin ilmoittautuminen on jo alkanut.
Luutnantti
Luutnantti
 
Viestit: 511
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 1:32 pm
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Steiner päivämäärä Ma Maalis 08, 2010 8:22 pm

En saanutkaan vielä laitettua kuvia... Yritän parin pv:n päästä uudelleen kun on aikaa enemmän.
Steiner
 
Viestit: 30
Liittynyt: To Joulu 25, 2008 4:00 pm

Re: Viimeinen kevät 6.3. 2010

ViestiKirjoittaja Softer_Pike päivämäärä Ma Maalis 08, 2010 8:25 pm

Hyvä peli taas jälleen. Porukkaa oli ja fiilis oli hyvä. :)
Lumen suuri määrä teki pelistä mielenkiintoisen ja hankaloitti etenemistä sopivalla tavalla.

Onnistunut peli Kotiniemen valtiolta jälleen. :wink:

Kiitoksia kaikille osallistuneille sekä pelinjärjestäjille.
Softer_Pike
 
Viestit: 4
Liittynyt: La Marras 14, 2009 8:36 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Menneet pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron