Oikein hieno ja onnistunut peli mielestäni

Lukuunottamatta alun kankeutta, kun ei armeija, eikä myöskään meidän joukkomme, päässeet etenemään siinä maastossa. Ilkeän tempun tosin tekivät Headhunterit; kun yritimme vetäytyä kylälle, ampuivatkin he meidät siitä. Josta sittemmin alkoi ''pieni'' muotoinen klaani sota välillämme.
Erityisen tyytyväinen olin juuri ennen ruokailua saamaamme tilanteeseen, kun päätimme kaikkien Turmion Majavien voimin kostaa Headhuntersille. Ikävää tässä tietysti oli, että eliminoimme samalla myös mafian ja armeijan. Onhan se sääli. Komentobunkkerikin tuli siinä vallattua.

Myös ennen pelin loppua onnistuin jotenkin kummasti ryömimään valkoisissa hepeneissäni armeijoiden linjoille ja yllätin heidät. Jokseenkin aseestani loppui kaasu ensimmäisen vihollisen tiputettuani.

Säät suosivat (taas?), vaikka vettä hieman taivaalta tippuikin. Nuo ennätyshelteet tippuivat mukaviin lukemiin peliä varten
Yksi parhaista peleistä missä itse olen ollut, kiitos siis siitä.

Erityiskiitos Headhuntersille heidän maalitauluina toimimisesta ja hienosta pelin päättämisestä sitten loppubriiffin yhteydessä. Toivottavasti teistä osan näemme Jerseyssä, kenties.
Kiitokset myös Kotiniemenvaltiolle ja muille peliin osallistujille, sekä Marskille!
Turmion Majavien kalifi kiittää itsensä ja SS-Majavien puolesta!