Toimintamme alkoi v. 1999 vanhojen armeijakavereiden vuosittaisesta tapaamisesta Luutnantin kesämökillä Hämeenlinnassa. Parin vuoden kuluttua päätimme pitää hauskaa pelaamalla vuokra-aseilla paintball-sotaa. Kesällä 2005 vaihdoimme airsoft-aseisiin.
Airsoft-aseita on hankittu lisää vuosien varrella, samoin tapahtumaan sopivaa armeijamateriaalia. Sotilaspuvut ja softisaseet vuokrattiin kohtuuhintaan peleihin kavereillemme. Päätimme laajentaa kutsuttujen listaa lukuisten peruutusten takia, alkuperäinen porukka alkoi 'ukkoontumaan' ja perhe-elämä tuntui vievän heidän kaiken aikansa.
Ensimmäinen iso pelimme oli siis Operaatio sininen 2006 elokuun 26. päivä. Peli sytytti vanhat luokka- ja armeijakaverit siinä määrin, että päätimme järjestää siihen vielä kaksi jatko-osaa.
Tapahtumat onnistuivat yli odotustemme ja tämän takia päätimme laajentaa/kehittää pelejämme entistä isommiksi ja paremmiksi. Aika näyttää mitä saamme aikaiseksi mahahaavan ja yleisen pahennuksen lisäksi.
Kotiniemen valtio suuntaa nyt tulevaisuuteen eli tulevia pelejä suunnitellaan jo parin vuoden aikajänteellä. Jatkossa seuraavan vuoden alustavat pelisuunnitelmat ovat luettavissa viimeistään kuluvan vuoden loka-marraskuussa.
Meillä ei pelata hampaat irvessä vain pakonomainen voitonkiilto silmissä, vaan tarkoitus on pitää hauskaa ikään katsomatta. Toki voittokin on tärkeä asia. Peleissä pyritään tietysti olemaan rehellisiä osumien tunnustamisen suhteen.
Meillä ikäjakauma yleisissä peleissä on aika suuri (11-47 vuotta!), se ei kuitenkaan ole haitannut pelaamista (ikärasisteja ei olla puolin eikä toisin).
Tiukkapipoinen suhtautuminen asioihin ei kuulu periaatteisiimme. Ehdottomia varuste/aseistusvaatimuksia ei ole yleisissä peleissä, olisi kohtuutonta vaatia joka skeneen aiheen mukainen WWII tms. aseistus ja vaatetus. Poikkeuksina ovat pakollinen lumiviitta tms tai "kenttäharmaa" asuste talvipeleissä ja jonkinlainen maastopuku kesällä sekä kaikkien turhien härpäkkeiden poistaminen aseista WWII-peleissä. Pelien teeman mukaiseen pukeutumiseen pyritään mahdollisuuksien mukaan ja parhaasta asusteesta tai asenteesta palkitaan! Meillä sallitaan persoonallisuus ja kielenkäyttö saattaa olla hyvinkin värikästä.
Pelien ilmapiiri pyritään pitämään rentona ja vapaamielisenä. Meillä aikuiset voivat tupakoida ja nauttia mietoja alkoholijuomia kohtuudella pelitaukojen aikana (juovuksissa ei kuitenkaan saa olla haitaten peliä). Käytäntö ei ole aiheuttanut ongelmia peleissämme, korkeintaan joku tiukkapipoinen moralisoija on järkyttynyt tavallisen tosielämän näkemisestä.
Katso kartta
AJO-OHJEET UUDELLE PELIALUEELLE
Etelästä moottoritietä Hämeenlinnaan tultaessa ajetaan kaupungin läpi ja Tiiriön ostoskeskuksen kohdalla käännytään rampille ylös (< Tiiriö / Pälkäne). Ylhäällä käännytään vasemmalle (< Ahvenisto) ja ajetaan tätä tietä liikennevalojen kautta suoraan seuraavaan T-risteykseen. Siitä käännytään oikealle (Vuorentaka).
Seuraavassa T-risteyksessä käännytään vasemmalle tielle nro 2855 eli Hämeen Härkätielle (< Renko 21 / Vuorentaka).
Tätä tietä ajetaan 14 kilometriä (ohitse Hyttystentien, joka on viimeinen nimikyltillä varustettu metsäautotie oikealle ennen pelialuetta). Seuraavasta metsäautotien risteyksestä käännytään oikealle (paikalla on kyltti ja peliaamuna liikenteenohjaajat). Tämän risteyksen jälkeen on ihan heti linja-autopysäkki, johon ei saa parkkeerata autoja.
Pohjoisesta moottoritietä Hämeenlinnaan tultaessa ennen kaupunkia noustaan rampille Tiiriön ostoskeskuksen kohdalla (< Tiiriö / Ahvenisto). Ylhäällä käännytään oikealle (< Vuorentaka / Ahvenisto). Seuraavassa T-risteyksessä käännytään oikealle. Sitten ajetaan seuraavaan risteykseen, josta käännytään vasemmalle (< Renko 21 / Vuorentaka) eli tielle nro 2855 (Hämeen Härkätielle), jota ajetaan 14 kilometriä ohi Hyttystien (metsäautotie oikealle). Seuraavasta metsäautotien risteyksestä käännytään oikealle (paikalla on kyltti ja liikenteenohjaajat peliaamuna).
Turusta tultaessa Rengon kohdalla käännytään 10-tieltä vasemmalle tielle nro 2588 eli Hämeen Härkätielle. Tätä tietä ajetaan 7 kilometriä. Sitten käännytään vasemmalle metsäautotielle (paikalla on kyltti ja liikenteenohjaajat pelipäivänä). Linja-autopysäkit on risteyksen kohdalla melkein, linja-autopysäkeille ei saa parkkeerata autoja!
Pelialueen virallinen osoite on Hämeen Härkätie (tie nro 2855) Hattulan kunnan alueella, 7 km Rengosta päin ajettaessa ja noin 16 kilometriä Hämeenlinnan keskustasta. Pelialueelle johtavalla metsäautotiellä ei ole nimeä, lähin nimetty pieni autotie on noin 700 metriä Hämeenlinnaan päin oleva Hyttystie.
Googlettamalla osoitteen Vanha Härkätie 1334, Hattula (tai 13500 Hämeenlinna) niin pääset ihan lähelle kohtaa, missä metsäautotie lähtee Hämeen Härkätieltä pohjoiseen.
Virallinen hälytysosoite on Vanha Härkätie 1387, 13500 Hämeenlinna.
ETRS-TM35FIN-TASOKORDINAATIT:
N 6759612 E 349018Koordinaatit ovat lähelle Softaaja 1 offaria, josta alkaa metsäautotie pelialueelle.
Lähin merkitty pikkutie pohjoiseen on siis Hyttystie, Hattula (Hämeen Härkätiestä tie nro 2855 lähtevä soratie pohjoista kohti noin 700 metriä Hämeenlinnan suunnasta ajettaessa ennen pelialueen risteystä).
N 6760979 E 349018
Tässä on koordinaatit aika keskelle uutta pelialuetta.
VANHALLA PELIALUEELLA EI ENÄÄ PELATA PELEJÄ!!!
Ajo-ohjeet sinne on poistettu.
Vesa Lassila
Luutnantti, pelinjärjestäjä
email. vesahml(at)suomi24.fi
puh. 040-5367667
Petri Vekka
Vääpeli, pelinjärjestäjä & yhteyshenkilö
email. petrihml(at)suomi24.fi
puh. 050-5110701
Kotiniemen valtion IRC-kanava:
Palvelin: FreeNode
Kanava: #kotiniemenvaltio-fi





